Kuljen soittoniekat myötä

Viikonloppuna mökin pihan haravoinnin ja kevään merkkien tarkastelun lomassa kuuntelin tietysti myös radiota. Sieltä tuli näitä Kesämökin gramofoni-tyyppisiä ohjelmia, ja korvaani sattui Laila Kinnusen ikivanha ja tuttu "Soittajapoika".
http://www.youtube.com/watch?v=JlE6x2rOh8s
Jostakin syystä rupesin kuuntelemaan tarkemmin ja olin havaitsevani jotain tuttua sävyä kappaleessa ja silloin sain mielestäni alynväläyksen, tämän laulun tekstihän on hyvin samantyyppinen kuin Oskar Merikannon "Kylän tiellä", jossa katusoittajat kulkee ja yksi heistä miettii sitä, että on tullut jätetyksi. Mutta sävy "Soittajapojassa" on positiivisempi: vähät siitä, jos yksi jätti, toinen yhtä nätti on helppo valloittaa.

Kuitenkin, utelias kun olen, niin rupesin selvittelemään, olisko näillä sanoituksilla yhteistä alkuperää. No, eihän niillä ollut, "Soittajapoika" on venäläinen kansansävelmä, kun "Kylän tiellä" perustuu Unkarin kansallisrunoilija Sandor Petöfin tekstiin, joka on käännetty ensin ruotsiksi, ja sitten sen on suomeksi kääntänyt Kansallisteatterin näyttelijä Jussi Snellman, joka oli muuten Sibeliuksen vävy.
Miksi nyt kirjoitan tämmöistä blogia, kun ei mitään yhteyttä lauluilla ollut? No siksi, että tuo Petöfi olikin koodisana seuraavaan askeleeseen. Samaan Petöfin runoon perustuu nimittäin Leevi Madetojan mieskuorolle tekemä järkyttävän upea "Kuljen soittoniekat myötä", jonka taas on suoraan unkarista kääntänyt Otto Manninen. Ja nyt tulenkin varsinaiseen pohdintaani: Miksi sama runo käännettynä ruotsin kautta suomeksi on selvästi eri sävyinen kuin suoraan suomennettu? En nyt sentään väitä, että "Kylän tiellä" on mikään optimistinen laulu tyyliin "Soittajapoika", mutta ei se mitenkään toivotonkaan ole. Osasyy on tietysti se, että Merikanto ehkä säveltäjäluonteestaan johtuen on selvästi valinnut valoisamman päähenkilön kuin Madetojan kertakaikkiaan suomalaisen laskuhumalan sävyttämä epätoivoisesti iloa tavoitteleva hyljätty ylkä. Mutta olisiko näistä kahdesta vedettävissä jotain johtopäätöksiä kansojen luonteesta?  Tekeekö ruotsiksi kääntäjä samasta runosta positiivisemman käännöksen kuin suoraan suomentaja? En ole unkarintaitoinen. joten en osaa sanoa, kumpi runoista on lähempänä Petöfin alkuperäistä tekstiä, joten jätän pohteen vahvan epäilyn varaan.
*******
Ehdoton suosikkini Leevi Madetoja (1887-1947) sävelsi "Kuljen soittoniekat myötä" vuonna 1924 käsittääkseni Ylioppilaskunnan Laulajille. Runo sinänsä on jo riittävän katkera tilitys, mutta Madetojan sävelet säkeistöjen "junnaavine" bassoalkuineen on lisännyt suomalaisen synkkyyden ihan omiin sfääreihinsä. Joka on lukenut Madetojan elämäkertaa, tajuaa, että säveltäjän on täytynyt tuntea syvän omakohtaisesti laulun tunnelman, sehän on suoraan kuin hänen elämästään, jossa sävelletään tunnelmallisia ja iloisiakin lauluja huolimatta sekasorrosta: pullo on tuttu ja kolmiodraama Eino Leino-L.Onerva-Madetoja painaa traagisen leimansa. Syvällä kulkee laulu, niinkuin elämäkin!
***
"Kuljen soittoniekat myötä" kuului Mieskuoroliiton mestarimerkkiohjelmistoon vuodesta1971 yhdessä De Profundisin ja Valkeiden kaupunkien kanssa. Nykyisissä vaatimuksissa on vain kaksi Madetojan teosta, joten yksi yllämainituista oli ilmeisesti raakattava. Sen kohtalon koki "Kuljen soittoniekat", mutta epäilystäkään ei liene, etteikö se olisi mestarimerkkitasoinen.
***
Apropos Valkeat kaupungit: Tuntuu käsittämättömältä, että sellainen syvällinen mestariteos on syntynyt vain noin kaksikymppiseltä tekijäkaksikolta Madetoja-Koskenniemi. Suosittelen tutustumista siihenkin, jos ei ole ennestään tuttu.

Kaksitoista paitaa opus 2

Sain kuin sainkin tilaisuuden osallistua (ja lipun) Kahdentoista paidan (kts. blogini 3.3.2011) ensi-iltaan Tampereen Pakkahuoneella. Porukkaa oli jo tupa täynnä, kun tulimme eli emme päässeet  ikävä kyllä valitsemaan (emmekä olisi varmaan osanneetkaan valita), mihin istumme. Tuntuu, että Pakkahuone on aika haasteellinen kuuluvuuden suhteen. Eri paikoille kuuluu ihan eri lailla ja olisko äänimiehet enemmän tottuneet rokkibändien täysivolyymisiin miksauksiin. Torvien ja lavan äänet kuuluivat meille hyvin, mutta taustakuoron pianissimot häipyivät joskus.
Ensivaikutelma esityksestä tuli käsiohjelman muodossa ja täytyy sanoa, että tasokas oli. Siihen oli selvästi paneuduttu ja ainakin tavalliset mieskuoron ohjelmaläpyskät kalpenivat sen rinnalla.
Varsinaisesti esitys täytti ainakin minun odotukseni lähes täysin.
Kuninkaitten vastakkainasettelu oli hauska ja ilmeisesti ihan historian mukainenkin. Ammattinäyttelijöiden (Ahti Jokinen ja Seppo Mäki) taito ja karisma näkyi ja kuului perälle saakka. Naiskaksikko lauloi kauniisti ja Antti ja Tuomas (eivät kai olleet Laulajia?) olivat luontevia. Lavalla ollut sotilasjoukko oli (näin mieskuoromiehen silmissä) yllättävän nuorta eikä se johtune pelkästään maskeerauksesta, vaan siitä, että Laulajissa taitaa sukupolvien vaihtuminen tapahtua ihan luonnollista tietä ja ilman, että laulun tasosta olisi tarvinnut tinkiä. Siinäpä esimerkkiä muille mieskuoroille.
Toki pitää ruotusotilaan jälkeläinen (sekä fiktiossa että faktassa) Jonas mainita aivan erikseen. Siinä kohtaa olin huomaavinani, että osa katsojista oikein liikuttuikin.
Esityksen varsinainen yllätys itselleni oli kuitenkin taiteilija Bergman, joka näytteli luontevasti ja lauloi todella komeasti. Tähän saakka olen Vesa Penttilän nähnyt muutaman kerran "tappajahaitaristina" viulu-haitariduossa, mutta eipä ole äännähtänyt ainakaan niissä yhteyksissä. Nyt ihmettelen, miksei?
Kehuisin surutta myös tekstiä ja musiikkia, pari Pappinen-Rotko on saanut aikaan oikean kuorodraaman, jossa libretossa oli jatkuvasti hienoja viittauksia todelliseen historiaan ja musiikissa hyviä ja tarttuvia melodioita, joita kotimatkalla pystyimme hyräilemään. Myöskin kotimatkalla pidimme tietovisan: Mitä melodioita Pappinen oli suoraan käyttänyt pieninä viitteinä siellä täällä? (Vasta) silloin paljastui minulle alussa mainitsemani äänentoiston puutteet, en ollut kuullut ollenkaan papin puheen taustalla ollutta "Jumala ompi linnamme"-hyräilyä (enkä sitäpaitsi nähnyt kirkkoherraakaan ennen kuin väliajalla, luulin papin puheen tulleen jostakin nauhalta).
Kuitenkin kaikitenkin, ottaen huomioon amatöörikuoron edellytykset, lopputulos oli tuotannollisesti ja esityksellisesti vaikuttava, onnittelut ja kiitokset Juha Holmalle, joka johti musiikin (ja sai torvet ja Laulajat soittamaan yhteen, ei sekään itsestään selvää ole) ja Laulajille. Ja Jusseille terveisiä, ei ainakaan kaikkia pyöriä tarvitse keksiä itse, mutta taitaa tason säilyttäminen olla se suurin (ja paras) haaste.
http://www.kaksitoistapaitaa.fi/

Niin, ne bongauksen tulokset. Ainakin seuraavat löysimme: itsestään selvät Sinulle kiitos- ja Jumala ompi linnamme-virret, Suomen Ratsuväen marssi (vai oliko tämä oikea nimi?), fragmentteina olivat mukana ainakin vanha kunnon Internatsionaale ja Maria West Side Storysta. Itseäni huvitti eniten Kettu juoksi yli järven, jonka tajusin vasta toisella kerralla.

PS. Laulajien "Sua aattelen"-levyllä on yksi parhaista kuulemistani "Elli Dunbar"-esityksistä, ei vähiten hienon takabasson osuuden takia. Tarkistin levykannesta kvartetin laulajat ja totean, ettei ainakaan ihan kaikille se Bergmanni tainnut olla yllätys!

Uuno Kailas ja Suomalainen rukous



Inspiraatio tämänkertaiseen blogiin tuli siitä, että Uuno Kailaan syntymästä tuli viime viikolla (29.3.) kuluneeksi 110 vuotta. Kailas oli jälleen näitä traagisia runoilijakohtaloita (moniongelmaisia, sanottaisiin kai nykyään): äärettömän kurja lapsuus, tukahdutettu homoseksuaalisuus, skitsofrenia ja lopulta ennenaikaiseen kuolemaan johtanut keuhkotuberkuloosi. Huolimatta (tai johtuen) ristiriitaisesta ja kuohuvasta kaksoiselämästään runoilija tuotti jälkipolville kestäviä aarteita, joista tunnetuin on Herran siunauksesta mukailtu Suomalainen rukous, joka on Taneli Kuusiston säveltämänä myös suomalaisen mieskuorolaulun käytetyimpiä ja rakastetuimpia esimerkkejä, joita lukemattomat kuorot kautta Suomen varsinkin Itsenäisyyspäivän tienoilla esittävät. Omassa kuorossanikin, vaikka isänmaallinen ohjelmisto vaihtelee ja uudistuu, perussettiin kuuluvat aina Suomalainen rukous, Oi kallis Suomenmaa ja Finlandia-hymni.

Taneli Kuusisto

****

Uuno Kailas syntyi Frans Uuno Salosena siis 29.3.1901 (sukunimi muuttui Kailaaksi virallisesti vuonna 1924). Äidin kuolema ja isän kyvyttömyys huolehtia pojastaan johtivat jo aikaisin siihen, että ankaran uskonnollinen isoäiti otti vastuun pojan kasvatuksesta siten, että sijoitti tämän milloin minkäkin sukulaisen hoiviin. Koko elämänsä Kailas oli hyvin aktiivinen erilaisissa isänmaallisissa riennoissa, ollen mm. mukana epäonnistuneella ns. Aunuksen retkellä, jonka tarkoituksena oli vapauttaa Aunuksen Karjala ja muodostaa Suur-Suomi. Retken jälkeen Kailas muutti "opiskelemaan" Helsinkiin, mutta käytännössä ei suorittanut mitään, vaan hankki leipänsä mainosmiehenä ja toimittajana, lisäksi hän teki käännöksiä.1920-luvun loppupuolella hän sairastui skitsofreniaan, siitä toivuttuaan (?) hänessä todettiin keuhkotuberkuloosi, jota hoitamaan hän muutti Nizzaan, jossa kuoli viikkoa ennen 32-vuotissyntymäpäiväänsä 22.3.1933.

****
Suomalainen rukous syntyi osana Itsenäisyyspäiväksi 1930 kirjoitettua kolmiosaista runosarjaa Isänmaan päivä ja oli syvästi uskonnolliselle tekijälleen hyvin rakas. Kun hänen ystävänsä, teatterineuvos Eino Salmelainen ennusti, että sitä lausutaan vielä kirkossa, Kailaan silmät kyyneltyivät liikutuksesta. Hänhän ei ollut monestakin syystä kovin suosittu kirkon piirissä.
Suomalaisen rukouksen sävelsi Suomen silloisessa musiikkielämässä erittäin keskeinen persoona Taneli Kuusisto ja sen ensiesitys oli viisi päivää ennen talvisodan syttymistä Helsingin Messuhallissa pidetyssä suuressa isänmaallisessa juhlassa. Lopullisesti laulu vakiinnutti paikkansa, kun se esitettiin radiossa sen jälkeen, kun ulkoministeri Väinö Tanner kertoi radiopuheessaan Talvisodan rauhan syntymisestä ja sen ehdoista.
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=3&t=19&a=311
****
Kuoroversiossaan Kuusisto käytti Kailaan runon 1. ja 3. säkeistöä. Kun Siunaa ja varjele otettiin mukaan virsikirjaan 1986 (virsi nro 584) , Niilo Rauhala muokkasi myös runon toisen säkeistön laulettavaksi. Alkuperäisessä Kailaan versiossa tämä vähemmän tunnettu toinen säkeistö kuului:

Herra, valista meihin
kasvosi laupiaat,
kunnes armosi alla
kukkivat roudan maat!
Vaivassa vaeltaneihin,
Herra, valista meihin
kasvosi laupiaat!
****
Kailaan muusta isänmaallisesta tuotannosta tunnetuin lienee 1931 ilmestynyt runo "Rajalla", joka alkaa:

Raja railona aukeaa
edessä Aasia, Itä.
Takana länttä ja Eurooppaa;
varjelen, vartija, sitä.

****
Kailaan mieskuorolle sävelletystä tuotannosta näkyy runoilijan monipuolisuus, helminä muiden joukossa mm. Ilkka Kuusiston säveltämä "Pieni syntinen laulu" (tässä mielestäni näkyy hyvin isä ja poika Kuusiston ero säveltäjinä; isällä monumentaalisempaa ja hartaampaa, pojalla pieniä, usein humoristisia tunnelmakuvia elävästä elämästä) ja Juha Holman kaunis joululaulu "Näkyjen yö", johon Holma on ottanut Kailaan pidemmästä runosta valoisan joulu-osuuden ja jättänyt pois synkemmän pääsiäisteeman. Käsittääkseni tämä "Näkyjen yö" on alun perin tehty koulun joulujuhlaan yhteislauluksi, sen jälkeen säveltäjä on tehnyt siitä hienon sovituksen mieskuorolle ja soitinyhtyeelle, jossa varsinkin huilun ja sellon sävelkulut ovat hivelevän kauniita. Tallensin sen itselleni ajoissa YLE:n Arkistosta Inari Nuuteron "Laulua kuorossa"-ohjelmasta viime joulun seuduilla. Silloin esiteltiin Holman johtaman tamperelaisen mieskuoro Laulajien joululevy, eli ainakin siltä levyltä piisi löytyy. En tiedä, löytyykö muualta levytettynä.

Ilkka Kuusisto

Mitä muita? Ainakin Mieskuoroliiton edellisten mestarimerkkilauluvaatimusten valinnaiseen osuuteen kuului Eero Sipilän Kailaan tekstiin tekemä "Palava laulu":

Polun talvisen päähän päätyi
ja hangelle jääksi jäätyi
eräs vaeltaja täältä.
- Vaan laulu soi hänen päänsä päältä

Se soi ja - hulmuten paloi.
Ja nukkujan otsalle valoi
se seppelen tulta.
Se kimmelsi niinkuin kruunun kulta.

****
 Kailaaseen palatakseni, hänen kaikesta huolimatta optimistista ja nöyrää asennettaan kuvaa runo "Paljain jaloin", josta leikkaan otteen tähän lopuksi:

Mutta niinkuin
matkan aloin,
päätän myös sen:
paljain jaloin.

Silloinkin, kun
tuska syvin
viiltää, virkan:
Näin on hyvin.