Sain kuin sainkin tilaisuuden osallistua (ja lipun) Kahdentoista paidan (kts. blogini 3.3.2011) ensi-iltaan Tampereen Pakkahuoneella. Porukkaa oli jo tupa täynnä, kun tulimme eli emme päässeet ikävä kyllä valitsemaan (emmekä olisi varmaan osanneetkaan valita), mihin istumme. Tuntuu, että Pakkahuone on aika haasteellinen kuuluvuuden suhteen. Eri paikoille kuuluu ihan eri lailla ja olisko äänimiehet enemmän tottuneet rokkibändien täysivolyymisiin miksauksiin. Torvien ja lavan äänet kuuluivat meille hyvin, mutta taustakuoron pianissimot häipyivät joskus.
Ensivaikutelma esityksestä tuli käsiohjelman muodossa ja täytyy sanoa, että tasokas oli. Siihen oli selvästi paneuduttu ja ainakin tavalliset mieskuoron ohjelmaläpyskät kalpenivat sen rinnalla.
Varsinaisesti esitys täytti ainakin minun odotukseni lähes täysin.
Kuninkaitten vastakkainasettelu oli hauska ja ilmeisesti ihan historian mukainenkin. Ammattinäyttelijöiden (Ahti Jokinen ja Seppo Mäki) taito ja karisma näkyi ja kuului perälle saakka. Naiskaksikko lauloi kauniisti ja Antti ja Tuomas (eivät kai olleet Laulajia?) olivat luontevia. Lavalla ollut sotilasjoukko oli (näin mieskuoromiehen silmissä) yllättävän nuorta eikä se johtune pelkästään maskeerauksesta, vaan siitä, että Laulajissa taitaa sukupolvien vaihtuminen tapahtua ihan luonnollista tietä ja ilman, että laulun tasosta olisi tarvinnut tinkiä. Siinäpä esimerkkiä muille mieskuoroille.
Toki pitää ruotusotilaan jälkeläinen (sekä fiktiossa että faktassa) Jonas mainita aivan erikseen. Siinä kohtaa olin huomaavinani, että osa katsojista oikein liikuttuikin.
Esityksen varsinainen yllätys itselleni oli kuitenkin taiteilija Bergman, joka näytteli luontevasti ja lauloi todella komeasti. Tähän saakka olen Vesa Penttilän nähnyt muutaman kerran "tappajahaitaristina" viulu-haitariduossa, mutta eipä ole äännähtänyt ainakaan niissä yhteyksissä. Nyt ihmettelen, miksei?
Kehuisin surutta myös tekstiä ja musiikkia, pari Pappinen-Rotko on saanut aikaan oikean kuorodraaman, jossa libretossa oli jatkuvasti hienoja viittauksia todelliseen historiaan ja musiikissa hyviä ja tarttuvia melodioita, joita kotimatkalla pystyimme hyräilemään. Myöskin kotimatkalla pidimme tietovisan: Mitä melodioita Pappinen oli suoraan käyttänyt pieninä viitteinä siellä täällä? (Vasta) silloin paljastui minulle alussa mainitsemani äänentoiston puutteet, en ollut kuullut ollenkaan papin puheen taustalla ollutta "Jumala ompi linnamme"-hyräilyä (enkä sitäpaitsi nähnyt kirkkoherraakaan ennen kuin väliajalla, luulin papin puheen tulleen jostakin nauhalta).
Kuitenkin kaikitenkin, ottaen huomioon amatöörikuoron edellytykset, lopputulos oli tuotannollisesti ja esityksellisesti vaikuttava, onnittelut ja kiitokset Juha Holmalle, joka johti musiikin (ja sai torvet ja Laulajat soittamaan yhteen, ei sekään itsestään selvää ole) ja Laulajille. Ja Jusseille terveisiä, ei ainakaan kaikkia pyöriä tarvitse keksiä itse, mutta taitaa tason säilyttäminen olla se suurin (ja paras) haaste.
http://www.kaksitoistapaitaa.fi/
Niin, ne bongauksen tulokset. Ainakin seuraavat löysimme: itsestään selvät Sinulle kiitos- ja Jumala ompi linnamme-virret, Suomen Ratsuväen marssi (vai oliko tämä oikea nimi?), fragmentteina olivat mukana ainakin vanha kunnon Internatsionaale ja Maria West Side Storysta. Itseäni huvitti eniten Kettu juoksi yli järven, jonka tajusin vasta toisella kerralla.
PS. Laulajien "Sua aattelen"-levyllä on yksi parhaista kuulemistani "Elli Dunbar"-esityksistä, ei vähiten hienon takabasson osuuden takia. Tarkistin levykannesta kvartetin laulajat ja totean, ettei ainakaan ihan kaikille se Bergmanni tainnut olla yllätys!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti