Kuljen soittoniekat myötä

Viikonloppuna mökin pihan haravoinnin ja kevään merkkien tarkastelun lomassa kuuntelin tietysti myös radiota. Sieltä tuli näitä Kesämökin gramofoni-tyyppisiä ohjelmia, ja korvaani sattui Laila Kinnusen ikivanha ja tuttu "Soittajapoika".
http://www.youtube.com/watch?v=JlE6x2rOh8s
Jostakin syystä rupesin kuuntelemaan tarkemmin ja olin havaitsevani jotain tuttua sävyä kappaleessa ja silloin sain mielestäni alynväläyksen, tämän laulun tekstihän on hyvin samantyyppinen kuin Oskar Merikannon "Kylän tiellä", jossa katusoittajat kulkee ja yksi heistä miettii sitä, että on tullut jätetyksi. Mutta sävy "Soittajapojassa" on positiivisempi: vähät siitä, jos yksi jätti, toinen yhtä nätti on helppo valloittaa.

Kuitenkin, utelias kun olen, niin rupesin selvittelemään, olisko näillä sanoituksilla yhteistä alkuperää. No, eihän niillä ollut, "Soittajapoika" on venäläinen kansansävelmä, kun "Kylän tiellä" perustuu Unkarin kansallisrunoilija Sandor Petöfin tekstiin, joka on käännetty ensin ruotsiksi, ja sitten sen on suomeksi kääntänyt Kansallisteatterin näyttelijä Jussi Snellman, joka oli muuten Sibeliuksen vävy.
Miksi nyt kirjoitan tämmöistä blogia, kun ei mitään yhteyttä lauluilla ollut? No siksi, että tuo Petöfi olikin koodisana seuraavaan askeleeseen. Samaan Petöfin runoon perustuu nimittäin Leevi Madetojan mieskuorolle tekemä järkyttävän upea "Kuljen soittoniekat myötä", jonka taas on suoraan unkarista kääntänyt Otto Manninen. Ja nyt tulenkin varsinaiseen pohdintaani: Miksi sama runo käännettynä ruotsin kautta suomeksi on selvästi eri sävyinen kuin suoraan suomennettu? En nyt sentään väitä, että "Kylän tiellä" on mikään optimistinen laulu tyyliin "Soittajapoika", mutta ei se mitenkään toivotonkaan ole. Osasyy on tietysti se, että Merikanto ehkä säveltäjäluonteestaan johtuen on selvästi valinnut valoisamman päähenkilön kuin Madetojan kertakaikkiaan suomalaisen laskuhumalan sävyttämä epätoivoisesti iloa tavoitteleva hyljätty ylkä. Mutta olisiko näistä kahdesta vedettävissä jotain johtopäätöksiä kansojen luonteesta?  Tekeekö ruotsiksi kääntäjä samasta runosta positiivisemman käännöksen kuin suoraan suomentaja? En ole unkarintaitoinen. joten en osaa sanoa, kumpi runoista on lähempänä Petöfin alkuperäistä tekstiä, joten jätän pohteen vahvan epäilyn varaan.
*******
Ehdoton suosikkini Leevi Madetoja (1887-1947) sävelsi "Kuljen soittoniekat myötä" vuonna 1924 käsittääkseni Ylioppilaskunnan Laulajille. Runo sinänsä on jo riittävän katkera tilitys, mutta Madetojan sävelet säkeistöjen "junnaavine" bassoalkuineen on lisännyt suomalaisen synkkyyden ihan omiin sfääreihinsä. Joka on lukenut Madetojan elämäkertaa, tajuaa, että säveltäjän on täytynyt tuntea syvän omakohtaisesti laulun tunnelman, sehän on suoraan kuin hänen elämästään, jossa sävelletään tunnelmallisia ja iloisiakin lauluja huolimatta sekasorrosta: pullo on tuttu ja kolmiodraama Eino Leino-L.Onerva-Madetoja painaa traagisen leimansa. Syvällä kulkee laulu, niinkuin elämäkin!
***
"Kuljen soittoniekat myötä" kuului Mieskuoroliiton mestarimerkkiohjelmistoon vuodesta1971 yhdessä De Profundisin ja Valkeiden kaupunkien kanssa. Nykyisissä vaatimuksissa on vain kaksi Madetojan teosta, joten yksi yllämainituista oli ilmeisesti raakattava. Sen kohtalon koki "Kuljen soittoniekat", mutta epäilystäkään ei liene, etteikö se olisi mestarimerkkitasoinen.
***
Apropos Valkeat kaupungit: Tuntuu käsittämättömältä, että sellainen syvällinen mestariteos on syntynyt vain noin kaksikymppiseltä tekijäkaksikolta Madetoja-Koskenniemi. Suosittelen tutustumista siihenkin, jos ei ole ennestään tuttu.