Kännykkäriippuvuus

Tämä teksti ei sivua mieskuorolaulua muuten kuin että kännykkääkin voi käyttää hyödyksi ainakin äänirautana, näin olen nähnyt ja kuullut, ettei ole teknisesti vaikeatakaan. Seuraava juttu on tositarina nykyajasta (vai pikemminkin yhdestä nykyaikaan vastentahtoisesti kuuluvasta henkilöstä):

Siihen aikaan kun isä (hehku)lampun osti, oli käytössä lankapuhelimet ja tiiliskiven paksuiset puhelinluettelot (1 per huusholli). Koska luetteloa ei ollut helppoa käyttää, niin ihmiset joutuivat pitämään mielessään toistensa puhelinnumeroita. Itse muistan vieläkin meille kotiin n. 50 vuotta tulleen ensimmäisen puhelimemme numeron. Ja erään tuttavaperheen, jonka kanssa en oikeastaan ole ollut tekemisissä neljäänkymmeneen vuoteen, numero on tulikirjaimin mielessäni, koska sen muodostamiseen oli nyrkkisääntö: vanhempien lkm, lasten lkm, perheen kaksosten lkm, perheen yksösten määrä, henkilöitä yhteensä. En muista, oliko numero ehdoin tahdoin valittu vai sattumaa, mutta numeron muistan.

Nykyäänhän numerot ovat kännyköissämme pikavalinnan tai nimen takana eikä niitä yleensä tarvitse käyttää sellaisenaan, joten eivät painu mieleenkään. Ja tarina alkaa:
Lähdin  pääkaupunkiin Mikko Perkoilan tyyliin: "Intercity vie, intercity tuo, pikku pomon Helsinkiin ison pomon luo." Meillä oli tärskyt epämääräisesti siten, että kunhan pääsen Helsinkiin, otan yhteyttä, niin sovitaan, missä ja milloin tavataan. Taustaa sen verran, että pomoni on norjalainen (toimisto Oslossa) ja varsinainen pääpaikkamme on kaukana Espoon perällä, siksi tällit Helsinkiin.
No, astun junaan ja huomaan, että känny unohtui kotiin. Tässä vaiheessa vielä ihan rauhallisesti ajattelin, että hyvä, kun pääsen perille, soitan jostakin automaatista. Helsinkiin tullessa ensimmäinen ongelma, mistä löytyy nykyään sellainen (kaikenlaisia muita automaattejahan löytyy pilvin pimein). Kysyin aseman myyjiltä, missä lähin? Ei käsitystä, vain olkien (perussana olka, ei olki) kohottelua. Vasta kolmannessa paikassa joku sanoi, että hänen käsittääkseen Stockmannilla on yleisöpuhelin. No, sehän ei ollut kaukana. Stokkan vintiltä löytyikin sitten kaivattu härpäke, mutta se oli tietysti internet-puhelin. Aikani työnsin siihen luottokorttia (tietysti kortti, ei se mikään kolikkopuhelin ole) ja yrittelin tehdä ohjeen mukaan. Pari kertaa epäonnistuin, kunnes tajusin, miten homma toimii. Sitten ongelma, mihin numeroon soitan. Täysin tyhjää kelasi. No, jostakin löysin numerotiedustelun numeron ja sieltä firmamme keskuksen numeron. Soitto keskukseen ja kysymys: otatko yhteyttä NN:n eli pomoni kännykkään? Vastaus: ei löydy, meillä on vain Suomen toimipisteiden henkilöistä luettelo. Pyysin siis yhdistämään eräälle kolleegalleni, jotta saisin häneltä pomon numeron. Kolleega ei vastannut, koska näytössä näkyi soittajaksi "tuntematon numero". Kuka nyt tuntemattoman soittajan puheluun vastaisi, sehän on kuitenkin lehdenmyyjä.
Seuraava ongelma, miten ilmoitan kotiin, ettei minua saa kiinni. En muistanut vaimon numeroa, eikä sitä löytynyt salaisena numerotiedustelusta. Tyttären numero, sama juttu, ei muista eikä löydy.  Vävypojan numero löytyi sitten luettelosta. Onneksi on sellaisissa hommissa, että jokainen soitto on mahdollinen uusi asiakas, joten vastaus sieltä oli mahdollinen, mutta "olen palaverissa, jätä viesti". No, jätin viestin, että soita ja kerro terveiseni, ja toivoin, että palaveri loppuisi edes jossain määrin ihmisten aikaan.
Varsinainen ongelmani, eli miten tapaan pomoni ei ollut vielä edennyt yhtään. Mietin kuumeisesti, mitä teen. Sitten päätin yksinkertaisesti, että koska yleensä käytämme sitä ja sitä hotellia, menen sieltä suoraan kysymään, osuuko NN täällä. Epäluuloisia katseita, mutta kun riittävän vakuuttavasti selitin tilanteeni, niin suostuivat tsekkaamaan, ja olinkin oikeassa paikassa. Miestä vain ei näkynyt, koska oli omissa toimissaan muualla. Tilanteeseen kuului vielä, että vaimo kotiin tullessaan ei ollut vielä saanut vävypojan viestiä, mutta näki puhelimeni ja myös sen, että pomoni oli yrittänyt soittaa. Ei syytä soittaa takaisin, koska miehethän ovat samassa palaverissa.
Miten tilanne ratkesi? Päätin odotella ja tehdä omia hommia (onneksi oli sentään joitakin työpapereita mukana!) hotellin aulassa, ja sormet ristissä toivoin, että kaveri tulee käymään hotellillaan. Ja tulihan hän, parin tunnin jälkeen, kun olin jo ajatellut lähteä tyhjin toimin takaisin kotiin. Mutta jos pomo ei jostakin syystä olisi käyttänyt tuota hotellia, niin eipä olisi millään muotoa trefattu.

Tämän reissun jälkeen päätin, että laitan lompsaan paperille tärkeimmät puhelinnumerot vastaisen varalle. Asiasta on nyt kulunut puolisen vuotta ja tekemättä on... Tarttiskos kohtapuoliin ajatella, että koska vois alkaa meinaamaan..