Mieskuoroliiton merkkilaulut

Tänään on ollut mestarimerkkitenttitilaisuus, en ollut mukana. Ehkä siksi tai siitä huolimatta, haluan kuitenkin kommentoida nykyisiä merkkilauluvaatimuksiamme. Pidän merkkilaulustoamme pääosin hienona kokoelmana. Perusmerkkilaulut ja osa taitomerkkilauluja ovat suomalaisen mieskuoromusiikin perusohjelmistoa, joista aina, kun laulunlyömät miehet kokoontuvat, löytyy jokaiselle tuttua yhteistä ohjelmistoa, olet sitten YLlisti tai kuulut Vetelimpään Mieskuoroon (vai taipuuko Vetelin Mieskuoro näin? Anteeksi veteliläiset, mutta houkutus oli liian suuri...).
Nykyiset mestarimerkkilaulut taas muodostavat vaativan kattauksen maailman huippumusiikkia. Kun mestarimerkkien historiaa katsoo, olen kyllä sitä mieltä, että vaatimukset ovat kasvaneet huomattavasti (vaikka nuottien mukanaolo helpottaakin ainakin sanojen osalta, tuskin Traumlichtiä kovin moni vetäisi ulkoa merkkitentissä). Ehkä niin pitää ollakin, mestarin pitää olla mestari. Mutta kehtaan kyllä väittää, että ainakin (paristakymmenestä) tuntemistani mestareista, jotka ovat suorittaneet aikaisempien vaatimusten mukaan, aniharva olisi pystynyt suoriutumaan huippukunnossaankin näistä nykyisistä vaatimuksista. Kuitenkin vaatimukset ovat yleislinjaltaan mielestäni asialliset. Mutta pari poikkeusta haluan ihan listata, koska mielestäni niissä näkyy yhteisenä piirteenä se, että sovittaja haluaa asettaa itsensä säveltäjän yläpuolelle. Ensimmäinen piikkini aihe on perusmerkkien Nuoruustango, joka ainakin minulle antaa kuvan, että jos vaikka Chydenius onkin tehnyt alkuperäisen kieli poskella, niin sovittaja on olettanut huumorin lisääntyvän, kun parodiasta tehdään parodia lällätyksineen ja Tahdon sulle olla hellä-säestyksineen. Henkilökohtaisesti minua harmittaa siksikin, että (kliseineen kaikkineen ) Nuoruustango ei ole mikään huumoripläjäys, vaan sitä sävelaarteistoa, jota mahdolliset uudet kuulijamme haluaisivat varmasti kuulla. Toinen esimerkki on samaan perustangoaarteistoon kuuluvasta Liljankukasta mestarimerkkeihin mukaanotettu älytön retuperä-versio, joka on ensinnäkin epämusikaalisuudessaan huippu, lisäksi ja juuri siksi liian vaikea ja sitäpaitsi kuulijansa luotaantyöntävä.. 
Sitaatti merkkiohjesäännöstä: "Mestarimerkkitentissä laulajalta odotetaan....soinnin puhtautta, esityksen musikaalisuutta, tyylilajin hallintaa sekä erityisesti oman äänen sovittamista osaksi kvartettikokonaisuutta." Mikään ylläolevista ei toteudu "Liljankukka kullankeltaisen" yhteydessä, puhtaudessa toteutuu vain "Mieskuorolaulun kaksinkertaisen puhtauden kultainen sääntö": Puhdas ääni on puhdas sattuma. Musikaalisuutta ei löydy hakemallakaan sovituksesta, miten sitten esityksestä. Tyylilajin hallinta: mikä on tämä tyylilaji? Retuperän WBK?. Oman äänen sovittaminen kvartettikokonaisuuteen: tässä laulussa mitataan itsepäisyyttä laulaa omiaan riippumatta siitä, miten se soveltuu kvartettikokonaisuuteen. 
Vai oliko laulun mukaanvalinnalla tarkoitus supistaa mestarimerkkien saanti yhden helsinkiläisen ylioppilaskuoron sisäiseksi pyrinnöksi?

No, jatkan kuitenkin muiden mestarimerkkilaulujen muassa myös Liljankukan harjoittelua, mutta hartaasti toivon, ettei arpa lankea sen kohdalle, jos joskus pääsen sille tasolle, että uskaltaudun mestarimerkkiraadin eteen. Taidan varuilta suunnitella jotain protestia, jos niin hullusti käy: ulosmarssi tai istumalakko (joka sananmukaisesti lienee jotain sellaista, että lakataan istumasta).